Twitterissä saarnataan myös englanniksi
[Täydennetty] Lyhyitä 140 merkin mittaisia Twitter-saarnoja jaetaan englanniksi aihetunnisteella #twermon. Suomalaisista twermoneja ovat jakaneet ainakin Tapio Luoma ja Toivo Loikkanen.
View ArticleVivamon Raamattukylä ylitti 100 000 katsojan rajan
Lohjan Vivamossa toimiva Vivamon Raamattukylä on saavuttanut 11 vuoden aikana yhteensä 100 000 katsojan rajan. Vuoden 2015 uutuusnäytelmää, Mooseksen elämästä kertovaa Palavaa pensasta, esitetään...
View ArticleKuopion piispa Jari Jolkkonen toivoo varhaisnuorisotyöhön uutta kipinää
Kipinä-suurleirin Mikä ikä -seminaarissa pohdittiin, miten 10–14-vuotiaat saataisiin paremmin mukaan kirkon toimintaan. Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen korosti avaussanoissaan...
View ArticleOulun tuomiokirkon kello seurakuntien omistukseen
Oulun tuomiokirkon kellotapulin yläosien peruskorjaus on siinä vaiheessa, että tapulia kesän verhonneet huput ja telineet päästään purkamaan tällä viikolla. Kunnostettu kello siirtyy kaupungilta...
View ArticleHelsingissä osoitetaan mieltä monikulttuurisen Suomen puolesta
Meillä on unelma -mielenosoitus järjestetään huomenna Helsingin Kansalaistorilla. Mielenosoitus on vastareaktio perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen Facebook-kirjoitukseen, jossa hän...
View ArticleSeurakuntalainen.fi muutti kohuotsikon
Seurakuntalainen.fi uutsioi 21.7. että kirkolla on rooli Helsinkiin suunnitteilla olevassa suurmoskeijahankkeessa. Nyttemmin otsikkoa on muutettu. Miksi?
View ArticleAskola puolustaa avointa Suomea Kansalaistorilla
Helsingin piispa Irja Askola osallistuu huomenna Kansalaistorilla järjestettävään mielenosoitukseen avoimen ja monikulttuurisen Suomen puolesta.
View ArticleYle: Australian Jehovan todistajat salannut tuhannen lapsen hyväksikäytön
Australian tutkintakomission kuulusteluissa on ilmennyt, että Jehovan todistajat on salannut lasten seksuaalista hyväksikäyttöä Australiassa vuosikymmenien ajan.
View ArticleBlogisti: Kirkko on monikulttuurinen ja ylikansallinen projekti
Vaikka kukin voi ilmaista uskoaan oman kulttuurinsa mukaan, kristinusko rakentaa yhteyttä kansojen välille, kirjoittaa piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen Rajalla-blogissa.
View ArticleIL: Paavin Ferrari huutokaupassa
Paavi Johannes Paavali II:lle vuonna 2005 lahjoitettu auto on myynnissä Sothebyn huutokaupassa. Paavin ex-Ferrarin hinnan arvioidaan nousevan 4–6 miljoonaan dollariin, kertoo Iltalehti.
View Article“Kolehti on kadottanut alkuperäisen ideansa”
Kallion seurakunnan kappalainen Riitta Männistö tarkentaa Ylelle antamaansa kolehtikriittistä lausuntoa. Kirkon Ulkomaanavun seurakuntayhteyksien koordinaattori Nina Silander sanoo, että kolehti on...
View ArticleTeemu Laajasalo: Tehtävämme ei ole ylenkatsoa ihmisten lahjoja
Keskustelu kolehdista jatkuu. Kallion seurakunnan kappalainen ja kirkkoherra ovat hieman eri linjoilla kolehdin asemasta ja merkityksestä. Nyt vastaa kirkkoherra Teemu Laajasalo.
View ArticleHepatiittipäivä kitkee ennakkoluuloja
Tänään vietetään maailman hepatiittipäivää, jonka tarkoituksena on levittää tietoa taudista ja sen ehkäisemisestä. Maailmassa 400 miljoonalla ihmisellä on B- tai C-hepatiitti.
View ArticleMarginaaliin työnnetty uskonto ei edistä vakaumusten rinnakkaiseloa
Ajatus siitä, että uskontoa tai uskonnollisuutta voisi arvioida katsomuksellisesti neutraalilta pohjalta, on harhaanjohtava, kirjoittavat piispa Seppo Häkkinen ja dosentti Heikki J. Koskinen Kotimaassa.
View ArticleAskola mielenosoituksessa: Jeesus ei puhunut suomea
Lähtökohtaisesti kristitty on globaali kansalainen: Jeesus ei puhunut suomea, sanoi piispa Irja Askola monikulttuurisuuden puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa Helsingissä. Puhujien joukossa oli...
View ArticleHyväntekeväisyyttä somessa
Wikipedian perustaja Jimmy Wales ja mobiilioperaattori The People's Operator ovat luoneet uuden sosiaalisen median palvelun, jonka avulla voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. TPO.com -sivustosta kertoo...
View ArticleBeatles-kirkko keräsi rahaa hyväntekeväisyyteen USA:ssa
Beatles-yhtyeen kappaleet soivat virsien tilalla Pyhän Johnin kirkossa Kentuckyssa. Tilaisuuden tuotto annettiin paikalliselle Woodford Food Pantry -järjestölle, joka jakaa ruoka-apua vähävaraisille....
View ArticleKäärmekultti vaati uhrin Kentuckyssä
Mies kuoli käärmeenpuremaan käsiteltyään kalkkarokäärmettä helluntaikirkon jumalanpalveluksessa Kentuckyssa
View ArticleRanskanjuutalaisten muutto Israeliin kiihtyy
Jo 20 000 ranskanjuutalaista on muuttanut Israeliin viimeisten viiden vuoden aikana. Syynä pidetään Euroopassa voimistuvaa juutalaisvastaisuutta.
View ArticleKansalaisaloite vastustaa suurmoskeijahanketta
Kansalaisaloite-sivustolla kerätään nimiä aloitteeseen, jossa vastustetaan moskeijan rakentamista Suomeen. Samansisältöinen aloite on myös Kuntalaisaloite-sivustolla.
View Article